maanantai 17. elokuuta 2015

Illinois & Wisconsin

Tarinat mun kesälomalta jenkeistä jatkuukoon :D
Chicago-päivän jälkeen ajettiin pari tuntia maaseudulle host-isän kotiseuduille. Tavattiin kasa sukulaisia ja naapureita, mikä tietysti tarkoitti, että sain vastailla samoihin suomikysymyksiin uudestaan ja uudestaan. Mutta ei siinä mitään, ihan mukavaa tavattu porukka silti oli.
Käytiin joku päivä tuolla kävelemässä jossain luonnonpuitossa. Illinoisissa oli kuulemmat satanu aivan älyttömästi nyt kesällä, kuvassa yllä Illinois-joen tulvat.
Käytiin siskon kanssa jossain sisähuvipuistossa meidän vuokramökin viressä. Oli aika hmm mielenkiintoinen...
Mökin lähellä oli ilotulitukset myös yhtenä iltana. Ei mitään hajua miksi
Luin tosi monta kirjaa ton reissun aikana ja lemppari ehdottomasti tää John Greenin Lookinf for Alaska
Seuraavaksi ajettiin yksi osavaltio ylöspäin Wisconsiniin host dadin siskon luo, jossa vietetiin sitten muutamat päivät. Käytiin Milwaukeessa, Wisconsinin pääkaupungissa, josta nyt nämä seuraavat kuvat ovat.
Viimeisenä päivänä ennen takaisin Californiaan lähtöä meillä oli Chicagossa vielä jonkin verran aikaa, joten käytiin the Field Museumissa (joku luonnontiedemuseo).
Että sellainen matka tuolla Mid-Westissä :)


-Mari

tiistai 4. elokuuta 2015

A Little Stop in Chicago /14.6./

Nonni, tervehdys taas pitkästä aikaa! Istun ja kirjoitan tänne blogiin nyt kotona, Suomi-kotona, omalla sängyllä, omassa huoneessa. Kuinkas tässä näin kävi? 

Tosiaan, vaihtovuosi loppui kaksi viikkoa sitten, sunnuntaina 19. heinäkuuta. Californian merimaisemat vaihtuivat Helsingin harmaaseen kesätaivaaseen. Sää vähän tökkii mutta kyllä tässä nyt muuten on vielä ihan jees olla takaisin. Odotetaan vaan kun koulu alkaa... Californiaa ja niitä ihmisiä on päivittäin ikävä,toisina vähemmän, toisina enemmän, mutta on Helsinkikin ihan jees paikka tollasen 10 000 ihmisen pikkukaupungin jälkeen.  
Ajattelin nyt kuitenkin tulla tänne bloginkin puolelle viimeistelemään tän vaihtovuoden. Pari postausta siis vielä siitä, mitä jenkeissä tuli puuhattua kesälomalla ja viimeisinä päivinä ennen lähtöä.
Jos joku muistaa, puhuin viime postauksessa, että olin Wisconsinissa, eli siellä suurten järvien vieressä osavaltiossa hostperheen kanssa vierailemassa sukulaisilla. Lennettiin San Franciscosta Chicagoon, jossa vietettiin yksi päivä ennen kuin lähdettiin eteenpäin.
Käytiin ekana Sears Towerissa, joka on kuuluisa superkorkea torni, vähän kuin Empire State Building New Yorkissa. Tornin yhellä sivulla oli pienet lasikopperoulokkeet (kuvaa alempana) josta näki koko matkan ihan maahan asti. Hienot maisemat oli kyllä, ei valittamista :D
When ur host dad lays down on the street to take a photo of u xD
The Bean :D
Kierreltiin tuolla loppupäivä vähän ympäriinsä, käytiin puistoissa ja syötiin. Chicago oli tosi kiva kaupunki, varsinkin keskustan alue oli tosi siisti ja viihtyisä. Voisin mennä uudestaankin ;) 


- Mari