Meiän juoksujoukkueella oli viime viikon lauantaina (13.9.) ensimmäinen meet, eli juoksukilpailut. Viking opener oli tapahtuman nimi, ja se pidettiin Santa Rosassa, joka on iso kaupunki noin tunti San Franciscosta pohjoiseen. Toi itse paikka, missä juostiin oli iso puistoalue kauniin järven ympärillä ton kaupungin laidalla. Ensimmäiset juoksut alko klo 9 lauantaiaamuna, joten meiän joukkue lähti jo perjantaina koulun jälkeen ajamaan noin neljän tunnin matkaa etelään päin.
Päästiin perille aika myöhään kaikkien pysähdysten takia, ehkä 9 aikaan illalla, ja oli jo ihan pilkkopimeää. Yövyttiin toi pe-la yö teltoissa ja makuupusseissa leirintäalueella ihan juoksupaikan vieressä. Pystytettiin sitten teltat täydessä pimeydessä ja koska meiän valmentaja on hullu, niin lähdettiin vielä iltajuoksu/-kävely lenkille varmaan puol kymmeneltä illalla. Käveltiin siellä sitten joukkueen kanssa sysipimeessä metsässä ja oltii just puhuttu jotai, että pitää varoo jos täällä on skunkkeja tai puumia (mountain lion?) nii sit meiän takaa kuuluu kauempaa sellanen joku eläimen karjaisu. Koko meiän joukkue (myös ne jätkät ja valmentaja) lähetään vaan huutaen juoksee eteenpäin ihan paniikis. Ja se oli oikeesti tosi pelottavaa, koska siel ei ollu mitään valoja muuta kuin meiän pari taskulamppua ja kaikki vaan juoksi siin ihan täysii sillee 'mä en haluu olla tän porukan viimenen!'. No, ketään meistä ei nyt kuitenkaan syöty, jatkettiin meiän iltalenkkiä ja päästiin myös lopulta takaisin meiän leirille.
Sytytettiin vielä nuotio ja grillattiin vaahtokarkkeja ja tehtiin smore's:seja niistä. Smore's on siis tossa vasemman puoleisessa kuvassa näkyvä hyvin epämääräsen näkönen tosi amerikkalainen herkku, eli grillattu melkee sulanut vaahtokarkki ja pari suklaapalaa tollasten keksien välissä. Oli älyttömän hauska ja ihana ilta vaan viettää joukkueen kanssa ja lopulta me tytöt mentii nukkuu yhteen isompaan telttaan ja pojat sitten pariin pienempään.
Aamulla sitten herättiin aikasin, syötiin aamupalaa ja raahattiin ittemme ja juoksukamppeet alas tonne järven rantaan sinne itse kisapaikalle.
Mä olin itseasias ollu just kipeenä tol samal viikol, oisko mulle torstaiaamuna noussu kuume, eli en sitten torstaina mennyt kouluun ja koko perjantain koulupäivänkin lepäsin sitten kotona. Perjantaina mulla oli kuitenkin paljon parempi olo, varsinkin kun sain kunnolla nukkua koko aamupäivän, ja halusin kovasti lähtee noiden mukaan. En siis itse juossut noissa kilpailuissa lainkaan, kun olin just tervehtynyt sen verran että pystyin tulemaan mukaan.
Tuolla oli juoksijoita kymmenistä eri kouluista eripuolilta tätä pohjoisempaa Californiaa. Pojat kisasi neljässä eri ryhmässä: freshmen, sophomores, juniors ja seniors (eli siis nää high schoolin luokka-asteet) erikseen. Tyttöjä juoksi paljon vähemmän kuin poikia, joten tytöt juoksi vaan kahessa ryhmässä (freshmen+sophomores ja juniors+seniors). Matka mikä juostiin, oli 2 mailia, eli 3.2km ja kaikki juoksijat lähti samaan aikaan yhteislähdöllä.
Meiän joukkueen uniformut eli noi juoksupaidat on tollaset punamusta-raidalliset ja edessä on iso M-kirjain. Tän kuvan kaksi taaempaa juoksijaa nämä kyseiset paidat päällä on siis meiän joukkuesta.
Yksi juoksuista oli tarkoitettu vanhemmille kuin high school ikäisille juoksioille, eikä ollut ihan niin vakavahenkinen. Tosi monien joukkueiden valmentajat osallistu just tähän kisaan ja tosiaan tämä ensimmäinen juoksija tässä yllä on meiän juoksuvalkku. Jason on tosi nuori ja kunnon ammattijuoksijan näköinen; laiha ja kevytrakenteinen, mutta tosi lihaksikas. Hän on ihan älyttömän hauska ja heittää vaa meille koko ajan jotai läppää treeneissä, mutta tosiaan valmentaa myös kovaa puskee meitä koko ajan parempiin suorituksiin ja aikoihin.
Toi tapahtuma loppu ehkä kahen aikaan, jonka jälkeen pakattiin meiän leiri kasaan ja lähdettiin ajamaan takaisin päin. Pysähdyttiin yhdessä koko teamin kanssa syömään vielä in-n-out burgeriin, joka on perjaatteessa ihan tavallinen pikaruokaketju, mutta noi käyttää paljon parempia raaka-aineita noihin kuin joku mäkkäri. Ja olikin varmaan paras pikaruokahampurilainen, jonka oon ikinä syönyt.
Takaisin tullessa olin Mian kanssa samassa autossa, ja sen isä sitten halusi pysähtyä tälläsessä red wood tree puistossa, jotta mä saisin otettua kuvia.
Nää punapuut on tosiaan ihan valtavia, eikä nää silti oo edes isoimpia, mitä täältä pohjois-californiasta löytyy.
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti