maanantai 22. kesäkuuta 2015

Graduation Day 6/11

Mun valmistujaiset eli graduation täältä jenkkikoulusta oli reilu viikko sitten torstaina. Samalla viikolla ma, ti, ke meillä oli finals, eli jonkunnäköinen loppukoe jokaisesta aineesta. Kokeita oli kaksi per päivä, ja vaikka mulla ei mitenkään hirveän rankat kokeet ollu, ei ollut mikään hirveä koulun loppumisen fiilis kun viimeiseen päivään asti sai puskea koulujuttuja. 
Torstaina sitten viimeinen koitti viho viimeihen koulupäivä. Meillä alkoi koulu normaalin aikaan (8:10 niinkuin joka ikinen päivä koko kouluvuoden), mutta jokainen tunti kesti vain 25min. Millään tunnilla ei oikeen tehty mitään, kuhan yritettiin tappaa aikaa. Kuudennen ja viimeisen tunnin jälkeen koko koulu kokoontui finale rallyyn (vähän kuin ketväjuhla Suomessa). Siellä oli vähän kaikennäköistä ohjelmaa, mm. meidät vaihtarit tunnistettiin? (regonize) ja lopussa tehtiin "seniorkuja", jossa alempiluokkalaiset pääsi halaamaan ja hyvästelemään seniorit ja lopulta sitten seniorit rupes halailemaan toisiaan. Sitä kyynelten määrää, chiis :'( Tottakai oli mulle surullista koska oon lähtemässä pian ja jättämässä kaikki nää ihmiset, mutta myös muidenkin kavereiden tiet erkanee kun ne lähtee syksyllä collegeen eri puolille Californiaa ja muita osavaltioita.
Monien halausten ja kyynelten jälkeen esitettiin koko rallyn vika juttu: senior slideshow. Diaesitys kaikista senioreista sisältäen kuvia vauvakuvista aina high schoolin viimeisiin viikkoihin. Ja kukas tämän yli 90 slidea pitkän powerpointin oli laittanut kokoon? Noh, minä. Otin siis koulussa leadership classin ja mun loppukevään "työ" oli sitten ton slideshown kokoaminen. Ja tottakai tein sen sitten perjaatteessa kokonaan tolloin viimeisellä viikolla (ei ollut kyllä kokonaan mun vika, porukka ei oikein halunnut lähettää kuviaan ajoissa). Noh, olin kyllä lopputulokseen tosi tyytyväinen ja niin oli monet mun luokkakaveritkin. 

Slideshown ja koulupäivän päättymisen jälkeen alkoikin vasta hulina. Rally loppui ehkä 12:20 ja graduation alkoi klo 2 ja takasin koulun football kentällä piti olla jo kello 1. Loistavaa, 40min aikaa ajaa takaisin kotiin, kuivata kyyneleet, parannella meikki, vaihtaa vaatteet , heittää toi kaapu päälle ja ajaa takaisin koululle. 
Tunti siinä sitten vaan pyörittiin ympäriinsä tuolla kentän reunalla ja odotettiin kaikkien saapuvan paikalle. Lopulta seremonia sitten alkoi, käveltiin opettajien muodostaman kujan (pari kuvaa alempana) läpi miedän istumapaikoille. Ohjelmassa oli sitten kansallislaulu (tottakai!), rehtorin puhe, oppilaiden musiikkiesityksiä sekä parin valitun oppilaan graduation speech. 

Lopulta sitten yksi kerrallaan käveltiin pienelle lavalle ja saatiin meidän diploma (aaand just kidding, saatiin vaan toi tyhjä musta diplomikotelo. Itse paperi piti hakea erikseen tilaisuuden jälkeen). Ton jälkeen virallinen seremonia loppuikin ja kuvien ottaminen alkoi.  Yritin saada kaikkien läheisimpien kavereiden kanssa kuvat ja tässä niitä sitten tulee:
Tässä on puolet meidän valmistuneesta luokasta. Vasemmalla tästä oli pieni lava missä puheet ym tapahtu ja sen toisella puolella toiset kolme penkkiriviä meitä valmistuvia.
Juoksuvalkku Jason
The exchange crew: Japan, Finland, Kenya, Italy, Israel
First host fam <3 so happy you came to see my graduation
And current host fam <3

Miljoona kuvaa myöhemmin pääsin vihdoin lähtemään kotiin, josta pian lähdinkin Annien ja Alexin graduation juhliin. Jotenki toi graduation ei tuntunu olevan ihan niin iso asia kun ylppärijuhlat, koska tosi harvat meistä valmistuneista piti yhtään mitään juhlia. Itse olin tietoinen ihan vaan muutamassa talossa olevista juhlista, ja trendinä olikin enemmän, että mennään vaan jonkun toisen juhliin pitämään hauskaa ja syömään kavereiden kanssa.

Juhlien jälkeen kävin taas kotona pikaisesti ja sitten yheksäksi illalla takaisin high schoolille. Lähes meidän koko luokka-aste (seniorit) oli siellä ja meidät vietiin bussilla Eureka bowling halliin jossa pidettiin meidän safe&sober party. Tän "turvassa ja selvänä" party on siis pääosin vanhempien järjestämä hengausilta, jossa on paljon kaikkea aktiviteettia, ruokaa ja juomia sekä raha-arvontoja ym palkintoja. Ja ton ideana on siis että kaikki valmistuneet menis tonne pitää hauskaa kavereiden kanssa eikä niihin kotibileisiin juomaan ja polttaa marijuanaa jottei ne kuole sitten aamuyöstä autokolareissa kun lähtee päihtyneinä ajamaan(koska mitään julkista liikennettähän ei oo nii mitäs teet kun haluun mennä bileisiin).

Tollanen vanhempien järjestämä juttu saattaa kuullostaa vähän tylsältä, mutta oli aivan älyttömän kivaa!! Tuolla oli keilausta, pokerin peluuta, karaokea, bingoa, airbrush tattoos, photobooth sekä ulos pystytetty zipline. Kaikki ruoka oli ilmaista koko yön ja baarista sai myös alkoholittomia juomia sekä eri limuja. Lisäksi koko yön siellä arvottiin palkintoja, ite voitin beats solo kuulokkeet! Muita palkintoja oli mm 100 dollarin lahjakorrteja amazonii tai victoria secretille, minijääkaappeja, kahvikoneita, tabletteja, beats pill kajareita ja vaikka mitä oikeesti arvokasta kamaa. Lisäksi siellä arvottiin rahapalkintoja (voitin 100 dollarii!) ja monista noista aktiviteeteista pysty voittaa rahaa, mm. keilauksesta, bingosta ja pokerista. Ja porukka siis oikesti voitti siel parhaimmillaan 300 dollarin arvosta käteistä. Safe&sober kesti koko yön ja mun ainoa säälittävä kuva koko illalta onki tää lähes aamu kuudelta otettu kuva kun oltiin vihdoin bussimatkalla takaisin koululle. 
Tässä oli siis mun 24 tunnin pituinen valmistujaispäivä. Oli kokonaisuudessaan älyttömän hauska ja onnistunut päivä, mutta samalla myös haikeeta, koska monia noista ihmisistä en tuu enää näkemään :/



Tällä hetkellä oon itseasiassa Wisconsinissa, 3600 kilometrin päässä kotoa Californiasta. Tultiin tänne tapaamaan host dadin sukulaisia ja on ollut tosi kiva ja rentouttava aloitus lomalle. Lennetiin Chicagoon ja pyörittiin siellä yksi vajaa päivä, joten kuvia sieltä on myös tulossa pian.




-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti