sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

The information has arrived!

Vihdoin, vihdoin, mulla alkaa kaikki tiedot ja paperit olla täällä perillä ja suurin osa asioista hoidossa. Vähän aikaa sitten kolahtikin postiluukku ja saapui paljon odotettu kirjepaketti jenkeistä. Mulle lähetettiin tänne siis Guarantee form (kertoo kaikki klubin, koulun ja ensimmäisen hostperheen tärkeimmät tiedot), pari dokumenttia viisumin hakemista varten, jälleen kerran yksi lääkärikäyntiä vaativa rokotuslappu sekä muuta Californian vastaanottavan piirin tervetulo- ja infomateriaalia.  
Jo ihan vähän ennen tän kirjepaketin saapumista sain sähköpostia mun ekalta hostperheeltä. Perheeseen kuuluu vanhemmat ja heidän neljä lastaan. Kolme vanhinta poikaa ei asu enää kotona ja suunnilleen mun ikäinen tytär lähtee Ruotsiin vaihto-oppilaaksi, joten tulen siis olemaan perheen ainoa kotona asuva lapsi. Toki ois ollu kivaa jos perheessä ois asunu muita lapsia, mutta toisaalta nyt myös noilla host vanhemmilla on tavallaan enemmän aikaa kun ei ole useaa muuta lasta myös hoidettavana. Ja perheellä on kumminkin ollut lapsia ja munkin ikäinen tyttö, joten he tietää suunnillee millast on elää nuoren kanssa ja minkälaisia sääntöjä pitää antaa. Oon jo heille jonkin verran kerennyt juttelemaan, ja vaikuttavat tosi ihanilta ihmisiltä <3 
Koulu mihin meen tulee olemaan McKinleyville High School. Mulla ei ole itse asias mitään tietoa kuinka iso toi koulu on, sillä pitkän etsinnänkään tuloksena sen nettisivuilta ei löydy mitään tietoa, enkä ole vielä saanut aikaseksi kysyä perheeltä. Vaikuttaa kuitenkin ihan perus jenkkikoululta, ainakin paljon urheilua ja aktiviteettia löytyy. Perhe olikin jo kysynyt koulusta, että pääsisinkö jatkamaan koripalloharrastustani siellä joukkueessa. Koriksen kausi alkaa kuitenkin vasta marraskuussa ja silloin ovat try outitkin (jonne siis saan mennä), joten host isä kysyi olisinko kiinnostunut lentopallosta, jota pelattaisiin jo nyt syksyllä ennen koriskauden alkamista. Toi lentopallo voisi kyllä olla tosi hauskaa, en kyllä ole mikää älyttömän hyvä, mutta ehkä se ei haittaa. Oon kyselly siskolta vähän muistakin klubeista joita tuolla koulussa on ja ainaki muutama vaikuttaa tosi mielenkiintoselta!
Tossa guarantee formis luki kans lentokenttä, jolle mut halutaan saapuvan. Mehän lähetään kaikki rotaryn USA:aan ja Kanadaan lähtijät yhtä aikaa 4. elokuuta New Yorkiin, jossa ollaan ekat neljä päivää vähän kuin orientaatioleirillä ja jatketaan sitten matkaa 7. päivä kohti uusia kotipaikkojamme. Mulle on nyt ostettu siis lennot sieltä New Yorkista eteenpäin ja lennän siis ensimmäiseksi San Franciscoon reilu 6 tuntia ja sen jälkeen vielä noin tunnin lento Arcata-Eurekan kentälle, eli tonne mun kaupunkiin. Tää koko lähtö tuntuu jo tosi aidolta kun on kaikki lentotiedotkin saanut selville, mutta en vieläkään ole oikeasti sisäistänyt sitä, että oon lähdössä pois. Ehkä koneessa sitten. 
Californian piiriltä tuli myös ohjeet vakuutuksen hankintaan. Piti siis netistä jostain tietystä paikasta ostaa se vakuutus. Toi taisi olla veilä jotenkin erityisesti rotaryvaihto-oppilaille tehty vakuutus ja kaikki ulkomailta tonne mun piiriin tulevat vaihtarit ottaa ton saman. Tää vakuutus on tosi kattava ja maksoi muistaakseni noin 990 dollaria, eli reilut 700 euroa vuodeksi. 
 Oon ton viisumin hakemisen saanu myös ihan hyvälle mallille. Kaikki lomakkeet ja kuvat on jo nettiin täytetty ja syötetty ja nyt on enää se haasttelu jäljellä. Suurlähetystöllä oli aika vähän vapaita mulle sopivia aikoja, joten mulla on se haastattelu nyt jossain heinäkuun puolivälissä. Toi viisumin hakeminen oli jotenkin tosi vaivalloinen prosessi, hirveästi eri ihme numerokoodilomakkeita, kaksi eri maksua ja niiden kaikkien kuittien tulostusta ja ties mitä vahvistussivuja ja ID-numerokoodeja. Toivotaan vaa että ne on nyt kaikki paperit oikein eikä tartte jälkikäteen ruveta niitä taas selvittelemään.
Älytön määrä siis kaikkia papereita ja niiden kopioita tullut ovista ja ikkunoista ja tässä yläpuolella ei ole edes kaikki. Oon kuitenkin tosi ilonen, että nää kaikki asiat on nyt jo hoidossa ja enää siis se viisumihaastattelu. Rotarytakin pitäisi myös pian tulla postissa ja pinssien tekoa oon myös vähän ehtinyt aloittaa. Noissa pinsseissä riittää kyllä vielä hommaa, mutta ehkä ne lopulta valmiiksi tulee. 


-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti