lauantai 17. toukokuuta 2014

Perfect Friday & Saturday

Huh, oon ollu tällä viikolla ihan super kiireinen. Meillä alkoi taas uusi treenikausi koriksessa huiman kahden viikon tauon jälkeen. Maanantaista torstaihin olikin sitten joka päivä reilun 2 tunnin treenit, joten kauheesti muuta ei ole koulun jälkeen kerennyt puuhailla. Ajattelin nyt kumminkin tulla jakamaan muutamia kuvia perjantailta ja tältä päivältä, sillä ne molemmat olivat ihan huippupäiviä.

Perjantaina raahasin kameran mukaan kouluun ja otin aika paljon kuvia kaikkialta, joita voin sitten siellä jenkeissä näyttää ja kertoa, että tällainen koulu meillä on Suomessa.


Koulupäivä oli ihan normi perjantai, mun tän jakson lukkarin ylivoimaisesti pisin päivä. Tältä siis näytti mun perus päivä koulussa. Kouluun 8.15 musiikintunnille, jonka jälkeen juhlasaliin aamunavaukseen. Päivän aamunavauksessa oli ysien latinaluokan Rooman matkasta tehty viedo. Sen jälkeen yhteiskuntaoppi ja a-ruotsi. Ruokis, jossa oli kerrankin hyvää ruokaa eli nugetteja. Iltapäivällä äikkää, jossa ei oikein tehty mittän järkevää, oli kai joku rästiteksien kirjotustunti. Viimeisenä sitten klo 15.50 saakka pitkää matikkaa. Viimeisessä kuvassa on aulan ikkunasta näkyvä Johanneksen kirkko. Meiän kaikki tunnit on siis 75min ja toi perjantai ei oo mikään kauhean kevyt päivä.  Oli kumminki tosi kiva koulupäivä ja aina tietysti piristää, että pian alkaa viikonloppu. 
Koulun jälkeen jäin joksinkin aikaa pyörimään keskustaan Hannan kanssa. Päädyttiin lopulta Fazerin kahvilaan Makkarataloon ja tilattiin kumpikin latet sekä kevään ekat jäätelöpallot. Oli kyllä älyttömän hyvää jäätelöä, suosittelen.

Kotiin päästyäni ja myöhemmin illalla päätettiin lähteä parin kaverin kanssa pyörillä kiertelemään johonkin lähistölle. Päädyttiin lopulta Paloheinän mäelle, jonne jäättin ottamaan kuvia upeeseen auringonlaskuun. Oli tosi hauskaa, mutta lopulta kaikille tuli nii kylmä, että oli pakko lähteä. Mentiin hetkeksi vielä Julialle lämmittelemään ja juttelemaan ennen kotiin menoa.
Lauantaina nukuin pitkään ja yrirtin vähän lukea tulevaa koeviikkoa varten. Iltapäivällä lähdin katsomaan meidän korisseuran päättäjäisiä Malmille. Yhtenä ohjelmanumerona oli All Stars peli, eli pelaajat useammasta eri ikäisestä tyttöjen ja poikien joukkueista pelasivat rennon ottelun toisiaan vastaan. Oli kyllä hauska peli katsoa kun muakin vanhemmat maajoukkuepelaajat ja ala-asteikäiset pelaavat samassa ottelussa.
 Siljan kanssa Malmilta lähdettäessä päätettiin lähteä keskustaan. Tänään (tai itseasiassa eilen) oli Ravintolapäivä, joten Helsinki oli täynnä pieni kojuja, jotka myivät ruokaa. Kierreltiin aikamme mm espalla ja ruttopuistossa ja syötiin täytettyjä lettuja, pannacottaa ja cupcakeja. Toi ravintolapäivä on ideana ihan huippu ja siihen olikin ihan valtavasti osallistujia. Sää oli myös tosi ihana ja keskusta oli tosi täynnä porukkaa.  

Mä tykkään älyttömästi Helsingin keskustasta. Varsinkin nyt kun ilmat alkaa lämmetä ja kesä tulee niin koko ajan järjestetään jotain tällaista tapahtumaa, jonne on tosi kiva mennä kiertelemään. Nytkin siellä on meneillään Ihana Helsinki festifaali johon nuo kukilla koristellut valopylväät kuuluvat. 
Eipä sitten hirveästi muuta, perjantai ja lauantai oli siis tosi kivat päivät, nyt sunnuntaina tuskin tulen hirvesti muuta tekemään kuin lukemaan yh:ta ja fyssaa ensi viikolla alkavaan viimeiseen koeviikkoon. Tuntuu ihan hullula, että pian koko lukion ykkönen on ohi! Kesä tulee varmasti menemään ihan super nopeesti ja sitten onkin jo lähtö. Pitää vaan nyt ottaa kaikki irti näistä viimeisistä kuukausista ja sitten suunnata kohti uutta ja tuntematonta.

-Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti