keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Rotary OB-koulutus


Hups, munhan piti jo heti ekan postauksen jälkeen kertoa meidän rotaryvaihtarien koulutuspäivästä Lahessa, joka oli siis viime kuun puolella. No, Californian sijoitustiedot meni kuitenkin vähän tärkeydessä sen edelle. Tuntuu kans että koko ajan on kiire johonkin ja niin paljon hommaa, joten empä oo aikaisemmin kerennyt sitten tulla kirjoittelemaankaan. 

Lahden koulutus oli siis lauantaina 26.4. ja se oli tarkoitettu kaikkille rotaryn kautta vuosivaihtoon ja kesävaihtoon lähteville. Tapahtuma alkoi jo yhdeksän aikaan aamupalalla, joten herätys oli aikainen. Varsinainen ohjelma alkoi sitten salissa nuorisovaihdon henkilöiden esittelyllä sekä rotexien (ex-rotaryvaihtareiden) järjestämällä pienellä ohjelmalla. 


Kuunneltiin paljon esitelmiä mm matkajärjestelyistä, vaihtovuoden rankkuudesta, kommunikoinnista ja säännöistä. Paljon tosi mielenkiintoista ja hyödyllistä juttua. Päivän keskivaiheilla jakaannuttiin ryhmiin sen maan mukaan, jonne on lähdössä. Meitä USA:an ja Kanadaan lähtijöitä oli ylivoimaisesti eniten ja meille kerrottiin just enemmän meiän maihin liittyviä juttua, viisumin hausta ja tietty myös Pohjois-Amerikassa olleet vaihtarit kerto vähän omista kokemuksistaan.  

Lisäks saatiin sovittaa meiän rotarytakit! Tuli niin vaihtariolo jo vaan seisoo siellä aulassa se bleiseri pällä muiden vaihtareiden kanssa. Samaiset takit päällä meidät sitten bongaa myös lentoketältä ensi syksyn alussa. Takin väri muuttuu vähän edellisiltä vuosilta, eli jos joku tietää niin viime vuosinahan ne takit on ollu sellasen aika puhtaan keskitumman siniset. Nyt ne sitten meille muuttuu tummemmaksi, eli ihan tumman sinisiksi. Tätä perusteltiin erityisesti sillä, että nyt takki sopii väriltään helpommin muuhun vaatetukseen. Myös ite tykkään tosta uudesta väristä tosi paljon. 

Lisäks ostin tuolt vähän noit rotaryn pinssejä, joiden ideana on siis että jokainen rotaryn vaihto-oppilas hankkii itselleen jostain jonkinlaisia pinssejä ja vaihtaa niitä sitten vaihdossa ollessaan muiden vaihtarien kanssa. Pinssit kiinnitetään siihen takkiin, joka on sitten vuoden jälkeen täynnä ihania muistoja ihmisiltä sieltä kohdemaasta. Ajattelin noiden lisäksi väsäillä sitten jotain omiakin pinssejä (kunhan joskus kerkeäisin) eli todennäköisesti kesällä otan missioksi sen loppujenkin pinssien teon. Lisäksi saatiin tollanen läpyskä, joka jaetaan siis Suomeen tuleville vaihto-oppilaille. Siinä on enkuks aik paljon tietoo Suomest ja sitten myös kerrotaan siitä ohjelmasta, jota rotary täällä vaihtareille järjestää.
Tässä viel yhteiskuva tilaisuuden jälkee tost ulkoo. Ja täs ei siis todellakaa oo kaikki vaihtarit, lähinnä ne, jotka sattu tohon ulos tulee ton kuvan ottohetkellä :D

Seuraavaks aattelin ehk tehä postausta vähän itestäni ja myös sitten tarkemmin perhetiedoista ja muista kunhan ne tuolta Amerikan mantereelta päätyisivät tännekkin.


-Mari

P.S. Tietämättömille tiedoksi OB tarkoittaa Outbound oppilasta, eli meitä, jotka lähtee Suomesta maailmalle :) Ja lähtöön on enää 89 päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti