sunnuntai 3. elokuuta 2014

Viimeinen viikko Suomessa

Tää postaus on ollu kesken vaikka kuinka kauan ja haluun vielä julkaista sen ennen kun lähden. Tänään, maanantaina 4.8. kello 14.10 lähtee meidän kone Helsinki-Vantaalta. Siihen ei ole enää montaa tuntia. Oon odottanut tätä päivää aivan älyttömästi, mutta silti se tuntui aina jotenkin kaukaiselta, kuin se eii kinä kuitenkaan tulisi. Ja nyt se on tässä. Hullua. Mutta kuitenkin nopea katsaus mun kuluneeseen viikkoon pääosin kuvien muodossa.
Varattiin maanataina melko extemporeena päiväristeily Tallinnaan tiistaille Ellan ja Siljan kanssa. Lähettiin tosi aikaisin aamul ja vietettiin sitten reilut kuusi tuntia kierrellen tallinnassa vanhassa kaupungissa kuvaillen, syöden ja hieman ostoksilla käyden. 
Oltiin otettu suomenlippu mukaan ja räpsittiinkin paljon kuvia sen kanssa. Silja on myös lähdössä vaihtoon Yhdysvaltoihin, tosin AFS:n kautta, joten sen takia niin suuri määrä kuvia meistä tuon lipun kanssa. Saatiin vähän huvittuneita katseita ja uskon monen miettineen, että kuka kumma tulee Viroon ottamaan kuvia suomenlipun kanssa :D
Viettettiin tiistaina myös viimeinen ilta meidän tosi läheisellä neljän ihmisen tyttöporukalla. Otettiin paljon kuvia yhdessä ja soitettiin meille tärkeitä biisejä ja lopulta sanottiin myös ne viimeiset hyvästit. Julia lähti leirille keskiviikkona, enkä häntä ole sen jälkeen nähnyt tai tule enää näkemäänkään, joten siksi tämä ilta jo tiistaina.
Pidettiin yhteidet läksiäiset Siljan kanssa perjantaina, sillä meillä on paljon yhteisiä kavereita. Oli tosi ihana nähdä kaikki ihmiset juuri ennen lähtöä, mutta toki harmittaa, kun kaikki eivät tietenkään päässeet paikalle.
Vähän unohdettiin yksi asia, eli koko porukan yhteiskuva :(
No yllä kuitenkin osa koulukavereista ja alla meidän korisjoukkue.
Ihania läksiäsilahjoja jota sain <3
Koko lauantain ja sunnuntain oon käytännössä pakannu ja viettäny vielä aikaa läheisempien kavereiden kanssa.
Tossa vielä toi mun rotaritakki, johon laitoin jo muutamat Suomessa olleilta vaihtareilta saadut pinssit. Tää päällä mut voi siis tänään bongata lentoasemalta ja myöhemmin New Yorkista. 

Nyt kuitenkin aika heittää viimeisetkin kamat matkalukkuihin ja läppäri käsilaukkuun. Seuraavan kerran kirjottelenkin Amerikan mantereelta, Adios!


-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti